perjantai 31. lokakuuta 2014

Töissä


Lokakuun viimeistä päivää viedään, marraskuu yrittää tunkea jo kovasti itseään esiin. Heippa siis lokakuulle ja tervetuloa marraskuu!



Muistoja luodaan yhdessä, sehän tiedetään. Eräs aamu lähdettiinkin isimiehen mukaan töihin Tomaksen kanssa. Puhuttiin edellisenä iltana, että mennään katsomaan työkoneita ja rekkoja. Sekä autetaan jos suinkin pystytään.

Tomas innostui hurjasti ja odotti aamua. Mukaan pakattiin evästä, vaihtovaatetta, lapio, sekä kuorma-auto, sillä suunnitelmana oli suunnata isimiehen työpaikalta kohti toista mummilaa. Monta kivaa juttua oli siis luvassa samalle päivälle.

Aamulla noin yhdeksän pintaan saavuttiin työmaalle, Tomas kävi heti tarkastamassa, että mönkijä ja trukki ovat paikoillaan, ihmeteltiin isimiehen tekemiä hommia ja mentiin ulos tekemään hiekkakuormia. Myöhemmin kuvioon tuli kaivuria ja rekkoja, joten me siirryttiin edestä pois työpaikan yläkertaan kahvitilaan katselemaan hommien kulkua. Myöhemmin käytiin vielä tervehtimässä ja ihmettelemässä isojen autojen kuskeja.

On ihana huomata miten nuo esimerkiksi rekkakuskit ovat ystävällisiä pikkulapsille. Monesti mekin kävelytiellä jäädään katsomaan rekkoja ja sieltä kuskit nostavat kättä ja tööttäävät. Se jos jokin saa pienen miehen iloiseksi.




Työmaalta suunnattiinkin sitten mummilaan hoitamaan Tosca nimistä kissanpentua, joka onkin sulattanut kaikkien sydämet. Katsokaa vaikka, kunka söpö! Tosca on pikkuruinen ja rodultaan ragdoll.


torstai 30. lokakuuta 2014

Kellojen kääntäminen



Kellojen kääntäminen, se saa sitten aina sekaisin. Tällä kertaa kuitenkin tuntuu, että rytmi meni enemmän sekaisin kuin normaalisti. Unta riittäisi vaikka koko kylälle. Illalla Tomasta nukkumaan laittaessa käykin niin, että äiti nukahtaa ennen poikaa. Aamut eivät meinaa käynnistyä kunnolla ja päikkäreidenkin aikaan, voin itsekkin ottaa unet.

Toisaalta, eipä siitä haittaa ole, kun alkaa ajoissa nukkumaan. Akut latautuu ja kun päivä aloitetaan rauhassa jaksaa touhutakkin enemmän. Me ollaan leivottu yhtenä päivänä monta tuntia ja toisena hävitetty jättisuureksi kasvanut pyykkivuori.

Tänään suunnataan mummilaan, jonne täti meitä pyysi kyläilemään. Jos sää sallii, voidaan tehdä retki metsään, jonne onkin ollut tarkoitus suunnata koko alku viikko. 

Miten on, onko lukijoissa joku, jota myös kellojen kääntäminen on sekoittanut? Kaadutaanko sielläkin sänkyyn tavallista aiemmin?

maanantai 27. lokakuuta 2014

Heipat nokkamukeille


Viimein sen sain tehtyä, nyt on nokkamukit viety "oravan poikasille" . Kaikki hyvin ja rauha maassa, vaikka nokkis olikin pojalle rakkaampi kuin tuttipullo tai tutti koskaan. En uskaltanut kirjoitella tästä vähään aikaan, kun en luottanut itseeni niin hirveästi tässä asiassa. Poika on nyt ollut jo useamman viikon ilman nokkista.

Nykyään Tomas juokin sitten jatkuvasti tavallisista laseista, muovisista muumilaseista tai muurlan muumimukista. Jälkimmäinen onkin ihan ehdoton lemppari.


Meillä asuu iso poika. Vaikka äidin silmissä hän onkin minimuru.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Leijonaemo perheineen Hoplopissa

VAROITUS: Pitkää purnausta, ihmettelyä ja leijonaemon turhautumista luvassa! 

Käytiin lauantaina hoplopissa. Tietysti kivat leikkipaikat keräävät paljon porukkaa viikonloppuisin, mutta mukaan mahtuu monenlaista kulkijaa. Tiedättekö sellaisen leijonaemon suojelusvaiston? Mäpä kerron teille meidän reissusta alkuun.

Saavuttiin hoploppiin joskus kolmen pintaan, eli taidettiin iskeä keskelle suurinta ruuhka-aikaa. Palvelu pelasi edelleen hyvin ja siksi tykkäänkin tuolla käydä. Joka kerta siellä on kassalla hymyilevä ja lämminhenkinen henkilökunta, joille nostan näkymätöntä hattua. On ihana mennä, kun tuntee itsensä tervetulleeksi.

Sitten tulee sana MUTTA.
Tomas kerkesi laskea kerran liukumäestä ja toiselle kierrokselle lähtiessä isommat pojat rynnivät ohi niin, että pojalta tulee itku kun yksi näistä pojista lyö Tomasta kyynerpäällä vasempaan silmään, poika tiedosti tämän mutta jatkoi matkaansa. Pojan vanhemmat huomasivat tämän, mutta kääntyivät katsomaan pois.

Ei siinä mitään, en ehtinyt itse poikia komentaa, kun nappasin Tomaksen syliin. Tomas ei itke turhia pipejä.  Halit ja lohduttelut, sekä varoitus.
"Älä mene sinne jos isot pojat ovat menossa"
Vaikka todellisuudessa teki mieli laukoa jo niille rynniville lapsille, että odottaisivat itse omaa vuoroaan portaisiin mennessä, kun kolme pienempää ovat menossa edellä ja nämä tönien menevät ohi. Sain suuni pidettyä kiinni.



Meni viisi minuuttia. Seuraava tapahtuma, samoissa portaissa, saman porukan kanssa. Tällä kertaa Tomasta pienempi lapsi saa osumaa, eikä lapsen vanhempia näy, samalla sekunnilla sama poika joka aiemmin antoi iskun silmäkulmaan tönii Tomasta kaverinsa kanssa. Samoissa portaissa. Siinä vaiheessa avasin suuni ja sanoin pojille että "Nyt rauhallisemmin, pienempiin sattuu"
Saan halveksuvat katseet. Missä on näiden lasten kunnioitus aikuisia kohtaan.

 Tällä kertaa saan yhden pojan isältä murhaavan katseen. Äiti kääntää taas päänsä pois.
 Katson isää kysyvästi. En ymmärrä tätä sillä itse puutun tilanteeseen heti, jos Tomas tuhmailee, etuilee, tönii tmv.

Ei mitään kivasti meni seuraava tunti ja vahinkoja ei sattunut. Kierrettiin alatasossa ja Tomas oli menossa noin 6-7 -vuotiaan pojan ohi kun tämä yrittää "kampata" Tomaksen, eli siirtää jalkansa tarkoituksella eteen niin että Tomas kaatuisi. 

Ehdin pysäyttää Tomaksen juuri, katsoin poikaa tiukasti ja kysyin "Anteeksi, mutta mitä sinä yritit juuri tehdä?" Poika ilmeisesti säikähti kysymystäni tajutessaan, että näin ja meni lukkoon. Kysyin saman uudestaan ja jatkoin " Onko sun äiti täällä, onko sun isä täällä" Siinä vaiheessa saan vastauksen "Ei ei ei ole", ja poika juoksee karkuun. Jos en olisi itse ollut niin hämilläni ja vihainen tapahtuneesta olisin varmasti taluttanut pojan väljemmille vesille ja etsinyt vanhemmat.


Loppu ilta menikin mallikkaasti naureskeltiin, laskettiin mäkeä, oltiin pallomeressä, käytiin trampalla. Noh joo, käytiin kaikki paikat läpi ja nautittiin olostamme. Tomas sai uusia kavereita.

Pohdin, että miksi nuo aiemmat vanhemmat toimivat kuten toimivat. Miksi osa vanhemmista istuu kahvilan puolella ja istuu tietokoneella, miksi vanhemmat eivät huolehdi että lapset noudattavat sääntöjä, miksi kiusaamisiin ei puututa, miksi vanhemmat eivät valvo lapsiaan? 

Ymmärrän, että joku voi ajatella, kun lapsi on tarpeeksi vanha, voit juoda kahvikupposen rauhassa ja nauttia hälinässä oman hetken. Silti sitä lasta pitää valvoa.

Niiden lelujen kanssa ei saa laskea mäestä, pitää odottaa omaa vuoroaan, vahinkoa pitää pyytää anteeksi ja vanhempia pitää aina kunnioittaa, oli se sitten vieras tai tuttu aikuinen.

Kaikesta huolimatta meillä oli kivaa ja leijonaemona pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos joku sattui minut näkemään tuohtuneena paikalla. En nosta itseäni tai lastani tekstillä jalustalle, vaan mietin, miksi jotkut vaan toimii näin. 

Miten te olisitte toimineet näissä tilanteissa minun kohdallani, kun lasten vanhempi 

a) näki tilanteen ja
b) ei nähnyt tilannetta?