perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pienet ja isot murut

Vietimme tässä melkein viikon verran pikkumurujen kanssa. Kummipoitsu oli nimittäin äitinsä kanssa meillä pidemmän tovin nyt kerralla ja oli ihanaa! Illat täyttyivät hölmöilystä ja naurusta. Aamut alkoivat ihan liian aikaisin. Pojat leikkivät kiltisti ja välillä ottivat yhteen, mutta sitä se elämä on.

Tuona aikana ystävästäni K oli minulle korvaamaton apu, itse nimittäin en ole ollut parhaimmillani hetkeen. Se kun saa viettää aikaa tämän meidän "suuren perheemme" kanssa saa ajatukset aina pois kaikesta siitä mikä mielen vetää synkäksi. 

Olemme monta kertaa naureskelleet niin miehen kuin ystäväni kanssa, että meidän sakit pitävät yhtä , samalla tavalla kuin tiiviit perheet. Kyllä meidän sakkia voisi siis sanoa perheeksi. 


Toistemme tuki ja turva, surraan yhdessä, iloitaan yhdessä ja autetaan pyytettömästi. Ymmärretään puolesta sanasta mitä kukakin tarkoittaa. Hermostutaankin välillä kyllä toisiimme, mutta sekin kuuluu asiaan. 


Ekassa kuvassa meidän sakin junnut, alemmassa seniorit. Meistä harvemmin saa kuvaa, jossa tää kööri on koossa, joten tämäkin on harvinainen. :D

Kiitos höpsöt, ootte ihania .

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kymmenen kirosanaa

No ei onneksi kymmentä, mutta ainakin kaksi? Meidän pieni muru, äidinhanipöökultamussukka, eli Tomas, on laajentanut sanavarastoaan, ei niin kauniilla sanoilla, kuten vittu ja paska. 

Oi sitä ihanaa ylpeyden tunetta joka valtaa mielen, kun lapsi päättää keskellä kylää toteaa kuuluvasti "V*TTU".  Hupsista, eihän meillä edes kiroilla paljon, ei ainakaan lapsen kuullen, mutta nyt kävi näin. Olisihan nuo ei niin kauniit sanat voinut oppia myöhemminkin tietysti, mutta turha itkeä kun maito on jo maassa.

Mulla vaan meinaa välillä pettää pokka, vaikka eihän tuo rumien puhuminen hauskaa ole. Kuitenkin jos toinen tulee ihan totisena sanomaan "Tomas ei puhu paskaa" ja korjaa  sanansa sekunnissa
"Tomas ei puhu rumia" muotoon, niin kyllä siinä vähän alkaa hymyilyttämään.




Onneksi näitä viljellään kuitenkin harvemmin, yleensä ne tulevat tilanteessa kun poika suuttuu jostain kunnolla ja yrittää sitten näin saada tahtonsa läpi. Vähän aikaa menikin, ennen kuin tajusi ettei sitä maitoa saa kuin kauniisti pyytämällä. Eikä se v*tun viljely auta sitten missään asiassa.

Joten jos jotain huonoa, niin kyllä jotain hyvääkin. Kun Tomas pyytää jotain, niin hän tekee sen käyttämällä sanoja, sainsinko, voisinko, voisitko, antaisitko  ja kiitetään aina, joko ihan vain sanomalla kiitos tai kiitos paljon.

Onko teidän lapsienne suusta päässyt rumia sanoja?

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tervetuloa kevät !



Blogi historiani hiljaisin kuukausi on nyt takana ja on aika aloittaa kevään ensimmäinen kuukausi paremmin.

Viime kuuhun mahtui Tomaksen pitkittynyt kuume, oma oksutauti, Tomaksen lääkärikäynnit ja stressi joilla kaikilla oli osansa hävettävän hilajaiseen kuukauteen.

Kotonamme stressanneita asioita on muutamia ja niitä en yleensä blogissa käsittele, mutta nyt päätin hieman avata tätä.

Yksi isoimmista on ollut läheisen diagnoosi pahanlaatuisesta syövästä. Sitä kenestä on kyse, en toistaiseksi paljasta täällä, sillä tämä koskee kuitenkin monia muitakin.
Koskaan ei tiedä onko aikaa jäljellä paljon vai vähän. Tämä asia on vaatinut itseltäni sulattelua ja rauhassa itsekseen asian käsittelyä.

Toinen sitten onkin raha, tai no palkka. Viimeisen kymmenen kuukauden aikana saimme usein vääntää palkka-asioista ja nyt mies päätti jäädä kotiin ainakin hetkeksi. Tämä taas tarkoittaa itselleni sitä, että etsin keikkatyötä näin alkuun. Mieskin on luvannut vanhaan työpaikkaansa, että voi käydä auttamassa hommissa, joten hänkin sitten tekisi keikkaa. Tällä hetkellä odotellaankin sitten innolla loppupalkkaa ja toivotaan, että se myös tulee.. 

Kolmas asia on tosiaan nuo työkuvioni. Tai mahdollinen opiskelu. Näitä on pyöritelty paljon mielessä ja amk tai yliopisto opiskelut kiinnostaisivat. Muutto taas ei. Mikäli löydän keikkapaikan, saadaan miehen kanssa myös pojan hoitokuviot järjestymään helpommin, opiskelemaan ehtii milloin vain. 

Tällaisia juttuja on hiljaisen kuukauden takana. Odotan innolla hieman muuttuvaa arkeamme ja erityisesti lisääntyvää yhteistä aikaa perheen kesken. Täällä aamu on käynistynyt hyyyyyyvin hitaasti, mutta onhan tässä koko päivä aikaa! 

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! 


tiistai 24. helmikuuta 2015

Lapsuuden outo tapa

En olekkaan aiemmin kertonut blogissa hirveästi "oudoista" tavoistani, joten kerrompa nyt kun taas kaivelin kaappeja. Saatte musta varmaan vieläkin oudomman kuvan, mutta tämmönen häslä mä olen.

Pelkäsin usein muksuna, että meidän talo syttyy palamaan. Mun huone oli ylimmässä kerroksessa. Muistan kun yläkerrassa kokeilin välillä onko lattia kuuma, etenkin silloin jos alimmaisessa kerroksessa oli lämmitetty saunaa. Mulla oli suunnitelma miten pääsen parvekkeelta alas turvallisesti ja se outo juttu: Mulla oli aina tärkeät tavarat laukussa, pussissa tai repussa. Kaikki sellainen millä pärjäisi muutaman päivän jos jotain sattuisi.

Tuo tapa mulla on edelleen, nyt se menee vaan niin, että eteisessä tai makkarissa on aina laukku, jossa on lasten ja aikuisten lääkettä, muutamaksi päiväksi sisä- ja ulkovaatteet, sekä muuta tarpeellista. Muistan kun T joskus ihmetteli tätä, mutta nyt hänkin on jo tottunut.

Toisaalta tää tapa on ihan jees, sillä on helppo lähteä lyhyellä varoitusajalla esimerkiksi reissuun ja hyvähän se kai on varautua kaikkeen.

Näitä mun outoja tapoja on enemmänkin, mutta ehkä kerron niistä muista toiste.

Onko muilla  outoja tapoja?