lauantai 28. maaliskuuta 2015

Ystäväni on yyyhoo

Aika kärkäs otsikko, mutta näin on. Mä haluankin kertoa teille tuosta ystävästäni hieman lisää. Ei pelkoa, hän on saanut lukea tämän tekstin ennen julkaisua.

Me tutustuttiin noin kahdeksan vuotta sitten, eka tapaaminen oli tuota, vähän sellainen "Mä en muuten ikinä tule tuon tyypin kanssa toimeen". Sama tilanne molemmin puolin.
Jostain kumman syystä, me kuitenkin ystävystyttiin, ehkä syynä oli karu maasto ja samoissa paikoissa liikkuminen, se ystäväni on mieheni pikkuserkku tai se että me vaan ollaan tarpeeksi erilaisia tullaksemme toimeen, mutta enempää tyytyväinen en voisi ollakkaan.
Pian ekan tapaamisen jälkeen vaihdettiin puhelinnumeroita ja siitä se sitten lähti, hitaasti mutta varmasti alettiin olemaan samassa porukassa melkein joka viikko. Joko täällä, tai paikkakunnalla jossa ystäväiseni asui tuolloin.

Melkein yli kolme vuotta sitten ystävyytemme syveni hurjasti, kun kerroin olevani raskaana, minulla oli tuki ja turva ihmisestä, jolla ei ollut tietoakaan lapsista, tai oli mutta hänellä ei ollut omia ja silti jaksoi mun hormoonihuuruisia sekoilujani. Vaikkakaan raskauteni loppumetreillä ystäväni ei uskaltanut enää tulla meille käymään kun olin niin kiukkuinen.

Entistä enemmän ystävyys syventyi noin vuosi ja 9 kuukautta sitten, kun sain facebookissa viestin ja tiesin heti mitä on meneillään. Tartuin luuriin ja epäilykseni varmistettiin. Ystäväni odottaa lasta. Lupasin olla tukena, mikä päätös sitten ikinä onkaan. Pohdittiin ja puhuttiin, paljon. Yhdeksän kuukautta tuosta puhelusta olin ystäväni mukana synnytyssalissa, sain pitää vastasyntynyttä kummipoikaamme sylissä ensimmäistä kertaa.

Nyt kummipojan syntymästä on jo reilu vuosi. Ja mun täytyy nostaa hattua ystävälleni. Lapsen isä jätti ystäväni vähän raskausuutisen jälkeen (munapää) ja sen koomin ei pahemmin äijästä kuulunut.

Ystäväni selvisi raskausajan lähes yksin, kävi töissä, kärvisteli supistusten kanssa, hankki lapselle kaiken tarvittavan, valmisteli koti ja alkoi totetuttamaan yhtä pidempää projektia, josta varmasti blogissani kuulette, kun se on valmis. Toki me pyrittiin olemaan tukena niin paljon kuin mahdollista, kuten edelleenkin yritetään.

Nyt kulunut vuosi on näyttänyt kuinka sisukas muija tuo neiti onkaan, mulla itselläni olisi varmasti jo mennyt sormi moneen otteeseen suuhun, mutta tämä naikkonen se vaan porskuttaa täysillä eteenpäin.  Hän on kasvattanut vuoden ihanaa kummipoikaamme, ollut hänelle paras mahdollinen äiti ja antanut meidän läärätä mini miehen kanssa niin paljon kuin olemme halunneet. Hän on selviytyjä, yksi arjen sankari.

Mä nostan hänelle hattua, mutta samalla mä nostan hattua myös kaikille yksinhuoltajille. Te ootte aikamoisia tehopakkauksia!



torstai 26. maaliskuuta 2015

Lastenhuoneen sisustustarra






Kerroin remppapostauksessa, että tilaan kotiin sisustustarroja. Nyt neljä niistä on saapunut, mutta vain yhden paketin sisältö on päässyt seinälle asti. Ensimmäisenä saapui makkariin suunniteltu tekstitarra "always and forever" ja myöhemmin tulivat olohuoneeseen tarkoitetut puut, jotka olivatkin harmikseni liian matalat ja laitoinkin ne sitten myyntiin.

Tomaksen huoneen sisustustarrassa komeilee kukas muukaan kuin itse autot elokuvien päätähti!

Meillähän kävi kivasti, eli kun olin tilannut sisustustarrat, päätettiinkin vaihtaa makkarit päikseen, joten sisustustarroille ei oikein tahtonut löytää paikkoja, eikä muuten ole oikein löytynyt vieläkään.

Eniten jännitin kuitenkin tämän tarraan kohtaloa. Ehdottomastihan tällainen piti Tomaksen huoneeseen saada, mutta nykyisessä huoneessa on tapetit, joten epäilin, että mitenhän tuo mahtaa pysyä.
Tarra oli kuitenkin erittäin laadukas ja on ollut nyt seinällä jo pitempään, eikä merkkiäkään irtoamisesta ole havaittavissa.


Tämän Tomaksen huoneen tarran(tarrasetin) tilasin ebaystä ja hintaa sille tuli postikuluineen muistaakseni alle 10€. Kannatti siis viettää aikaa surffailen ebayn ihmeellisessä maailmassa!

Edelleen koti näyttää hieman tyhjälle, päämakkarin ja olkkarin seinillä ei ole mitään. Tai no, on olkkarissa peili, muttei muuta. Nyt onkin mietinnässä, että mitä ihmettä näiden huoneiden seinille tehään. Molemmat huoneet kun ovat pitkiä ja kapeahkoja.

Jos siellä on joku sisustus ihminen, jolla on heittää hyviä ideoita, niin antaa tulla!

Olisiko kellään muuten tietoa mistä saisi mustaa dc-fix kalvoa edullisesti? Sillä ei ole väliä onko tuote kiiltävä vaiko matta, mutta kunhan olisi vain puhdas musta. 




keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Suklaa ähky : Kahden suklaan juustokakku

Tässäpä olisi takuuvarma suklaa ähkyn aiheuttaja ja vieläpä ohje sille! Kahden suklaan juustokakku tai kinderjuustokakku, kummallakin nimellä olen tätä vastaavan ohjeen löytänyt.


Jos sun heikko kohta on suklaa, niin ole hyvä, kokeile tätä! Kakku tehdään 24cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan ja hyydyttämiseen käytetään liivatetta.

Tää ohje on niin ällömakea, että varoitan myös hetkellisestä inhosta suklaata kohtaan!

Ystäväiseni kanssa teki mieli leipoa jotain, olin aiemmin bongannut tämän ohjeen, ei muuta kun T lapsenvahdiksi ja K:n kanssa kauppaan. Ostoskorista löytyi melkein 600g suklaata, kermaa jnejne. Tämä ohje on siis testattu jo useampi viikko sitten, mutta nyt sain vasta kuvat koneelle..

Voitte siis ehkä jo pelkästä suklaan määrästä arvata, että tämä jos jokin on tooooodella imelä. Myönnän myös, ettei meistä kukaan pystynyt syömään omaa palastaan loppuun ja veinkin loppukakun vanhempieni luokse, kun käytiin siellä kahvilla.







Itse ohje on tässä:
Pohja:

  • Murskaa suklaapikkuleivät, itse käytin vahtelun vuoksi domino keksejä.
  • Sulata rasva.
  • Sekoita rasva ja keksinmurut, painele irtopohjavuokaan ja laita kovettumaan jääkaappiin.


Maitosuklaakerros:

  • Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • Sulata suklaa ja laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  • Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja sula suklaa.
  • Liuota liivat 1-2 rkl kuumaa vettä ja lisää seokseen liivate ohuena nauhana kokoajan sekoittaen.
  • Kaada seos vuokaan pohjan päälle ja nosta vuoka jääkaappiin jähmettymään.


Valkosuklaakerros:


  • Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • Sulata suklaa ja laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  • Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja sula suklaa.
  • Lisää seokseen hivenen jäähtynyt sula suklaa.
  • Liuota liivat 1-2 rkl kuumaa vettä.
  • Lisää liivate seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
  • Kaada massa vuokaan maitosuklaakerroksen päälle ja nosta vuoka takaisin jääkaappiin.



Kreemi


  • Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi.
  • Lisää joukkoon keltuainen ja sekoita n.2 min.
  • Kaada kreemi valkosuklaakerroksen päälle ja nosta kakku pakastimeen hyytymään.


Kuorrutus:


  • Sulata suklaa, sekoita sulaneen suklaan sekaan kerma, Kaada kakun päälle ja laita jähmettymään pakkaseen vähintään 15min ajaksi.



Ota pieni pala ja nautiskele! 



perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ikävä

Mulla on pieniä pätkiä tekstejä, joiden avulla olen saanut pääni pysymään kasassa tässä viime viikkojen aikana. Välillä on ollut oikeasti vaikeaa. Viime viikolla vietin osastolla sängyn vieressä enemmän tunteja kuin kotona.

"Alku shokki on kadonnut. Luulin kovettaneeni itseni, mutta toisin kävi. Aamusta iltaan mennään hammasta purren pienien ilon pilkahdusten voimalla kunnes lähenee ilta ja Tomaksen nukkumaan meno aika.
Äkkäilen, hermostun pienestä ja tekisi mieli luhistua kasaan. Tuntuu kuin hajoaisi palasiksi ja palaset aina vain pienemmiksi. Sitten taas kokoan itseno hetkeksi. Eihän kukaan vain huomaa, että olenkin vain heikko. Onneksi mies ei ole nyt töissä. Onneksi, joten jotai  hyvääkin."


"Taas se puskee, järkyttävä menettämisen pelko, nyt se vaan on kovempi sillä tietää, ettei aikaa ole kauaa. Voi jestas, onneksi on lapsi, onneksi on Tomas. Vaipuisin varmasti jonnekkin  masennuksen uumeniin tällä menolla jos olisin yksin. Jos minusta tuntuu tälle, kuinka pahalle muista tuntuu.."



"Joka ilta sitä miettii, onko huomenna vielä aikaa tavata vai onko silloin jo liian myöhäistä. Pään sisällä yritän tehdä kovasti töitä hyvästelyn osalta. Nauttia  tapaamisista, jutella, pitää kädestä, olla vain läsnä. Mutta yritän olla näyttämättä sitä menettämisen pelkoa, en halua että kaikki näkee sen, etenkään hän itse. Kuitenkin tuntuu ettei kaikkea ehdi kertoa, ettei enää kaikelle ole aikaa. Niin ja tosiaan eihän sitä aikaa olekkaan tarpeeksi, ainakaan tässä tilanteessa."



"Rinnasta puristaa,  tuntuu pahalle kun näkee tilanteen. Kun tietää. Kun tietää liikaa ja liian vähän. Kun haluaisi uskoa että kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Mutta ei käänny."


"Itkettää, ahdistaa, mitä hittoa nyt tapahtuu, kaikki on levällään ja takki tyhjänä. Äiti soitti, en ole koskaan juossut niin lujaa, kun juoksin tupakalta takaisin osastolle."






Enää ei ole aikaa. Lauantaina oli viimeinen ilta sairaala sängyn vieressä. Viimeiset kätten puristukset, hiuksien silitykset. Oli mummun aika mennä. Me tiedämme, ettei mummulla ollut enää kipuja ja että nyt on parempi olla.

Syöpä on rumasana. Haluaisin mielummin kirjoittaa teille selviytymistarinan, mutta kirjoitankin kuinka se on salakavala ja vie ihmiseltä viimeisetkin voimat nopeasti. Torstaina me juttelimme viimeisen kerran vielä suht kunnolla, Tuolloin Tomaskin oli vielä mukana, mutta tokaisi kesken kaiken "Isomummu kuolee". Kun lapsi sanoo noin, tietämättä asioista mitään, alkaa hirvittämään, pelottamaan, ahdistamaan. Eihän mun poikani edes tiedä mitä kuoleminen tarkoittaa, tai niin mä luulin.

Olo oli tyhjä. Oikeastaan sitä se on edelleenkin. Saatan alkaa itkemään keskellä kirkasta päivää ihan missä tahansa. Viimeksi niin kävi automatkalla kauppaan. Aurinkolasit sentään pelastivat hieman. Mä olen päivistä sekaisin, saan tarkistaa monta kertaa päivässä kännykästä mikähän se päivä olikaan, saan kuulla että olen kertonut jo juttuni useampaan kertaan ja itse luulen puhuvani niistä ensimmäisen kerran.
Mä nukun, nukun paljon, eikä mua saa helposti hereille. Mä olen myös liian vähän läsnä, mutta tämä ottaa aikansa.

Joka ilta, Tomas käy vilkuttamassa ikkunassa isomummulle, joka asuu nyt taivaalla, tähdissä- Joka ilta mä hymyilen poikani vieressä. Joka ilta, me myös sytytetään yhdessä kynttilät parvekkeelle, koska Tomas haluaa varmistaa, että isomummu tietää missä meidän parveke on.
"Nyt isomummu taas näkee meidät".


Loppuun vielä haluan sanoa, jos siellä joku sukulainen lukee tätä tekstiä paheksuvasti, niin tässä on ripaus omia fiiliksiäni. Tämä teksti on osana surutyöni tekemistä.