torstai 11. elokuuta 2016

Ristiäiset

Huh, vihdoin on pieni hetki rauhallista ja itsekkään en ole silmät ristissä, joten nyt juttua ristiäisistä. Ristiäisiä vietettiin Sunnuntaina 7.8 vanhempieni luona. Ja päätin sitten edellisenä äivänä, että olisipa kiva pitää kastetilaisuus ulkona. Tietystihhän sääennuste lupasi ukkosta ja jänskättiin miten käy.



Kastetilaisuus pidettiin kuin pidettiinkin vahempieni takapihalla. Tunnelma oli ihanan rento ja paikalla pieni määrä porukkaa. Kummeiksi valikoitui valiojokko elämässä varmasti pysyviä ihmisiä.
Pappi oli todella mukava ja toimitus mentiin lyhyen kaavan mukaan. Ja vaikka sääennuste lupasi ukkosta 80% mahdollisuudella, aurinko paistoi koko juhlien ajan, Tomas ja oma kummipoikamme saivat temmeltää pitkin pihaa myös toimituksen aikana.
Nuoremmasta siskostani tuli sylikummi ja Tomas kuivasi kastamisen jälkeen pikkusiskonsa pään. Lippistähän Tomas ei suostunut ottamaan pois kuvien ajaksi, sillä spiderman on super kova juttu ja valokuvat on tyhmiä!


Kastamisen jälkeen otettiin valokuvia ja siirryttiin kahvittelemaan. Kakkua, voileipäkakkua, keksejä, mokkapaloja, riisipiirakoita ja munavoita, kahvia, teetä ja mehua. Yksinkertaiset ja ilmeisesti maistuvat tarjoilut oli. Äitini ja mummuni ylläripylläri auttoivat hurjasti kaikessa joten mulle ei jäänyt paljoakaan hommaa järkkäilyjen suhteen.Kiitos siis heille.
Kaikki hyvin, juhlat olivat onnistuneet ja viihtyisät.


7.8.2016 Tyttäremme sai nimekseen Kiia Aada Emilia.


sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Synnytys

Pohdin aina itsekseni, että Tomas on syntynyt kauniina elokuisena iltana, joten seuraava lapsemme varmasti syntyy jos ei ihan, niin ainakin melkein päinvastaisena aikana.
Prinsessa Patongin synnytys lähti käyntiin synkkänä, sateisen koleana yönä ja hän syntyi sateisena jatkuneeseen päivään raskausviikkojen ollessa 41+1. 

8.7.2016 klo 12.46, hänet tapasimme viimein ensimmäistä kertaa, oman pienen prinsessamme. Neljä ponnistusta, neljä tikkiä, muutamat onnenkyyneleet ja lukematon määrä ihmettelyä ja rakkautta.
Prinsessa Patonki painoi syntyessään reilut neljä kiloa ja pituuttakin löytyi 53,5cm. Ei siis ihmekkään että koin vauvan olevan vatsassa iso ja korkealla.

Palataan  nyt kuitenkin vielä aikaan ennen synnytystä
Kävimme porukalla lenkillä ja mustikassa vesisateessa, teimme ruokaa, söimme, leikimme, katselimme elokuvaa, pakkailin Tomaksen tavaroita valmiiksi mummilaan. Tuolloin oli torstai 7.7. ja Tomasta tultaisiin perjantaina iltapäivällä/alku illasta hakemaan mummilaan.

Tuli ilta, leikittiin Tomaksen kanssa kylvyssä, luettiin kirjoja, pesin pyykkiä ja laitoin Tomaksen nukkumaan. Miehen kanssa taas valvoimme illalla pidempään katsoen elokuvaa. Taisi kello lähennellä puoli yhtä ennen kuin pääsimme sänkyyn saakka. Samaan aikaan Tomas kipitti omasta huoneestaan patjalle huoneemme lattialle ja itse nukahdin hetkeksi. 
Koira alkoi uneksimaan sängyn alla. Tomas puhui unissaan. Mies pyörii ja hyörii, koira uneksii taas. Nousin itse vessaan ja huomasin perinteiset supistukset, niistä oli jo tullut tapa. Aina kun lähdin vessaan alkoi supistaa, joten puhisten käppäilin vessaan ja ajattelin että ei tässä mitään. 

Tällä kertaa vessareissun jälkeen alkoivatkin säännölliset supistukset, klo 2.34 jumalattoman kipeät säännölliset supistukset. Heti alusta saakka supistuksia tuli 2-8min välein kestäen 60-120 sekunttia.
Kärvistelin aikani, otin panadolia, kävin suihkussa, haukoin henkeäni minkä kerkesin yrittäen kuitenkin samalla muistaa tasata hengitystä etten alkaisi oksentamaan. Tässä välissä laitoin myös viestin äidilleni, että hän saattaa joutua lähtemään jo aamulla meille. Harmi sinänsä, hänellä oli aamuksi varattuna kampaaja aika. 

Kaksi tuntia kestin. Soitin äidille, että nyt olisi hyvä aika lähteä ajamaan meille. Supisti 3 minuutin välein säännöllisesti ja niin kovaa etten ole muistanut minkään sattuneen ikinä niin paljon. 
Klo 6.20 Mies lähtee hakemaan autoa ovien eteen, Tomas nukkuu, mä keskityn vain selviämään.
Klo 6.30 Mies tulee äitini kanssa sisälle. Haukoin henkeäni sohvaan nojaten ja jalat pettää alta kivusta. Puen päälle, supistaa, kävelen vessan ovelle, supistaa, käyn pissalla, supistaa. Lähdetään autolle, ovella supistaa, autossa supistaa. Jatkuvasti supisti erittäin kipeästi.
Taukoja ei enää juurikaan ole supistuksissa, ollaan sairaalassa 6.40 ja tuo kymmenen minuuttia siitä kun äitini tuli meille, siihen kun oltiin sairaalassa oli yhdet elämäni pisimmistä minuuteista.

Menin suoraan käyrille päästyämme sairaalaan, kätilö katsoi käyrät ja alakerran tilateen, jonka jälkeen ehdotti kivunlievitystä ja siirryimme saliin. Salissa kätilö pisti kankkuun jonkun kipupiikin. Ei apua. En halnnut pyytää epiduraalia ja ajattelin että tuon piikin vaikutusaika on vaan pidempi joten jäin kärvistelemään ja odottamaan lääkkeen vaikutusta.


Se kipu joka tämän jälkeen iski, sitä mä en toivo ikinä kenellekkään. Oltiin miehenkanssa kahdestaan salissa, mutta mulla on tässä välissä ollut muistissa musta aukko. Mä olen ollut sellaisessa tilassa etten ole tajunnut juuri mitään mitä ympärillä tapahtuu, mä olen vaan keskittynyt siihen että selviän, Kolme tuntia mä olin haukkonut henkeäni, kironnut ja ollut ihan tavoittamattomissa. Välillä kuitenkin olin pyytänyt miestä antamaan juotavaa. Viimeinen niitti oli kuitenkin se, kun kävin vessassa taas, ensinnäkään en ollut meinannut pysyä tolpillani, sitten en meinannut päästä vessasta enää pois, soitin kelloa ja uusi kätilö tuli paikalle ja näytti säikähtäneelle. Hän pahoitteli ettei tullut aiemmin. Ja eihän se nyt hänen vikansa ollut, minä itse en ymmärtänyt soittaa kelloa aiemmin.


Hän tarkisti paikat, ehdotti epiduraalia ja tilasi sen, samalla kun muistutti minua tasaamaan hengitystä. Tällä kertaa epiduraali tultiin laittamaan hyin nopeasti ja sen laitto myös onnistui nopeasti, se myös tehosi nopeasti. Minua ja oloani kuunneltiin. Epiduraalin laiton jälkeen supistukset vähenivät ja en tuntenut mitään, lepäsin vain. Se tunne kun ei tuntenut enää kipua oli mahtava. Tunsin painetta supistaessa, mutta en kipua, joten pystyin rentoutumaan. 

Jossain vaiheessa vauvan käyrä alkoi näyttämään huonolle ja paikalle tulikin useampi lääkäri ja kätilö. Vauvalta otettiin päästä verikoe, josta selvisi kaiken olevan kunnossa. 


Sain loppuannoksen puudutetta samalla ja sovittiin kätilön kanssa, että 30min kuluttua noustaan ylös. Odotin vain sen koko puolituntia että milloin saan nousta. Lopulta kun pääsin nousemaan viimein ylös en enää voinutkaan seisoa, vaan tuli hirveä ponnistamisen tarve, en meinannut päästä enää sänkyyn takaisin kun vauva oli jo tulossa niin alhaalla että pää näkyi jo. Tässä vaiheessa mies soitti paikalle toisen kätilön ja neljä ponnistusta myöhemmin  tyttäremme oli jo ulkona.

Mä olen uskomattoman kiitollinen tälle kätilölle joka hoiti meitä. Hän sai minut rauhoittumaan ja uskomaan itseeni.Luottamaan häneen. Toivon jokaiselle synnyttäjälle hänen kaltaistaan kätilöä. Hänestä huokui varmuus, hän osasi hommansa.  Sain viimeisestä synnytyksestäni alun järkyttävien kipujen jälkeen mahtavan kokemuksen.

Vaikka kipu on ensimmäisenä mielessä synnytystä muistellessa, kuului siihen paljon muutakin, näiden kirjoitettujen rivienkin välissä tapahtui niin paljon kaikkea että sitä on mahdoton kirjoittaa. 


torstai 14. heinäkuuta 2016

"Prinsessa patonki"

"Se päivä kun saa hoidettua kaikki järkkäilyt valmiiksi, että Tomas pääsee pikkusiskoni rippijuhliin ja tiedossa on että seuraavana aamuna on hyvin epäsopivaa edes kuvitella joutuvansa/pääsevänsä synnyttämään kun kaikilla on paljon menoja ja tiedät, että mahdollinen hoitaja pääsee matkaan aikaisintaan kolmen pintaan. Se ainoa ilta kun mieskin sanoo, että nyt tänä yönä ei tarvitse sitten synnytyksen käynnistyä ja olet itse samaa mieltä.

Arvaattekos mitä sellaisen päivän ja illan jälkeen tapahtuu? Keskiyöllä alkaa supistella, mutta käyt nukkumaan, puoli kolmelta et enää pysty makaamaan sängyssä kun heräät kipeisiin supistuksiin. Puhiset itsesi ylös ja lähdet vessaan. Sen jälkeen ei olekkaan mitään pienintäkään kuvitelmaa että pääsisit takaisin sänkyyn..

Niimpä hain läppärin olohuoneeseen, vuorasin sohvan pyyhkeillä ja istun jumppapallon päällä. Ensi hätään otin panadolia ja nyt vain seuraillaan miten edistyy vai päästäänkö vielä nukkumaan kunnolla."


Tuon yllä olevan tekstin verran ehdin kirjoittaa 8.7.2016 yöllä. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. 
Meillä on täällä pian viikon ikäinen "Prinsessa Patonki", kuten Tomas pikkusiskoaan kutsuu. 

Tyttäremme syntyi 8.7.2016 klo 12.46 ja kaikki on sujunut tähän saakka hyvin. Kirjoittelen synnytyksestä myöhemmin. 



maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kerro mulle sun vinkkisi


Laskettu tuli ja meni. Toinenkin laskettu tuli ja meni. Synnytysvastaanotossakin päädyttiin laskettuna päivänä käymään suoraan neuvolasta. Neuvolassa th huolestui vauvan laiskoista liikkeistä, asennosta, kurkkasi ultralla ja oli sitäkin mieltä että lapsivettä on liian vähän. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja edelleen vain odotellaan.



Nyt eletään rv 40+4 ja alkaa olla "kiire". Vajaan viikon kuluttua olisi mun pikkusiskolla rippijuhlat ja samalle päivälle on myös suunnitteilla käynnistys. Että miten meni noin niinku omasta mielestä? Ihan hyvin. 
Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, että olisi tärkeää päästä nuihin rippijuhliin ja mielellään kahdessa osassa. Ei sitä pääse kuin kerran elämässään ripille, mutta toisaalta ei sitä saa kuin kerran elämässään toisen lapsensa. Eihän nöitä voi verrata eikä pidäkkään, kumpikin asia on tärkeä.

Siltikin haluaisin itsekkäästi päästä jo synnyttämään, saada beben syliin ja päästä juhlimaan pikkusiskoa.



Tässä ollaan yritetty taas vaikka ja mitä että synnytys lähtisi käyntiin, mutta haluaisinkin kuulla onko teillä jotain ideoita mitä voisi testata? Ihan vaan edes siksi ettei pää leviä tähän odotteluun?

Ollaan vietetty tässä ihan normaalia arkea ja kaikki on vauvaa varten valmiina.
Sairaalakassi odottaa autossa valmiina, hoitolaukku makkarissa, pienet vaatteet on järjestetty kaappeihin, vaunut odottavat eteisessä, turvakaukalo vaatehuoneessa ja korisänkykin on ollut jo useamman viikon makuuhuoneessa valmiina. Odottelua ja odottelua, sitä se nyt tämä arki tässä vaiheessa on. 


Peeeäss. Pahoittelen surkeita kuvia, parempia ei ole tullut otettua. :D